ELÄMME HISTORIANTUTKIJAN UNELMA-AIKAA

Posted on

Tämä aika on historiasta kiinnostuneille aivan ainutlaatuinen jakso Suomen historiassa: Sipilän hallituksen ykköstavoitehan on yhteiskunnan taannuttaminen keskiajalle, ja tässä he ovat hyvää vauhtia onnistumassa. Näin ollen historioitsijat pääsevät perehtymään keskiaikaiseen yhteiskuntaan empiirisen, osallistuvan tutkimuksen keinoin pölyisten arkistojen penkomisen sijaan. Tämä onkin Sipilän hallituksen merkittävin saavutus koulutuksen kehittämisessä. Ja ainoa. Muutenhan hallituksen koulutuspolitiikka lähtee siitä, että koulutus kuuluu vain rikkaille, ja heillekin vain ns. kovien arvojen, kuten talouden ja tekniikan opinnot. Humanistiset tieteet ovat yhteiskuntakelvottomien luusereiden hömpötystä.

Keskiajalla aateliset olivat omistava luokka, ja muut olivat heidän palvelijoitaan. Sitten oli tietysti papisto, jonka pääasiallinen tehtävä oli pönkittää valtarakenteita ja pitää rahvas nöyränä. Nyky-Suomessa aatelisia vastaavat kansainväliset suuryritykset ja pörssipelurit, jotka rikastuvat toisten työllä tekemättä itse mitään hyödyllistä. Näinhän pääsääntöisesti oli aatelistenkin kohdalla. Tämä Sipilän ja kumppanien suuresti ihailema malli näkyy siinä, että heiltä, jotka yhteiskunnassa varsinaisen työn tekevät, poistetaan kaikki perusoikeudet yksi kerrallaan.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että ihmisten –myös näiden sorrettujen- enemmistö näyttää hyväksyvän asian ja jopa kannattavan sitä. Eihän muuten voida selittää sitä, että ihmiset joko jättivät äänestämättä tai äänestivät Kokoomusta, Kepua tai Persuja. Siis niitä, joiden mielestä palkkatyöläinen on vain pakollinen paha, ja ihmisenä pelkkää arvotonta kuonaa. En sano paskaa, sehän kelpaa sentään edes lannoitteeksi. Siniset ovat sitten tietysti oma lukunsa; heitähän ei koskaan ole valittu edes eduskuntaan, vaan he ovat vallassa käsittämättömän rikollisen suhmuroinnin seurauksena.

Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että myöskin ammattiyhdistysliike on ollut jokseenkin välinpitämätön tai myötäillyt Sipilän hallitusta. Hyvä esimerkki tästä oli taannoinen Kiky-sopimus (Kaikki Irti Kansalta Yrityksille). AKAVAhan ei koskaan ole ollut osa ammattiyhdistysliikettä muuta kuin nimellisesti, mutta olisi sentään oikeilta keskusjärjestöiltä ja liitoilta odottanut vähän jämäkämpiä toimia. Noh, SAK:han järjesti sentään jonkinlaisen toimintapäivän työttömien puolesta, mutta lähinnä sillä oli karnevaaliarvoa. Esimerkiksi oma ammattiliittoni JHL ei edes järjestänyt yleistä työnseisausta, vaan liiton hallitus suhtautui tapahtumaan lähinnä tyyliin ”Olisihan se kiva, jos meidän jäseniä menisi sinne mukaan, mutta ei me nyt sitä niin tärkeänä asiana pidetä”. Kiinnostava yksityiskohta tässä on, että SAK:n puheenjohtaja on entinen JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Tästä uusimmasta perustuslain vastaisesta nuorten oikeuksien poistamisesta työelämässä on kyllä puhuttu ja kirjoitettu paljon, mutta siihen se sitten on jäänytkin. Näillä puheilla ja kirjoituksilla on ollut lähinnä viihdearvoa ja ne ovat pikemminkin vahvistaneet Sipilä-Orpon mafian uskoa omaan erehtymättömyyteensä ja siihen, että he voivat pyyhkiä takapuoltaan jopa Suomen perustuslakiin ja kohdella kansaa kuin saastaa. Niin kuin voivatkin, kun kansa sen näköjään hyväksyy.

Kaikkien Suomen työläisten puolesta toivotan siis Sipilä-Orpon rosvokoplalla onnea ja menestystä valitsemallanne tiellä. Ette te voi olla väärässä, kun ammattiyhdistysliikekin tekemisenne hyväksyy, mitä nyt vähän mutisee suupielestään.

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 + 9 =